Kalevi Sorsa -palkinto Lotta Toivaselle

Vuoden 2023 Kalevi Sorsa -palkinto on myönnetty kääntäjä Lotta Toivaselle hänen työstään eurooppalaisen ja erityisesti ranskalaisen kirjallisuuden tunnetuksi tekemisestä Suomessa. Toivanen on kääntänyt muun muassa vuonna 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Annie Ernaux’n sekä Ranskan kuuluisimpiin nykykirjailijoihin lukeutuvan Édouard Louisin teoksia.

”Lotta Toivanen on toiminut kääntäjänä yli 30 vuotta ja kääntänyt noin 80 teosta. Merkittävää hänen työssään on ollut muun muassa Annie Ernaux’n tuotannon saattaminen suomalaisten saataville. Ernaux’n kirjat kertovat toisen maailmansodan jälkeisestä historiasta, poliittisista tapahtumista, yhteiskunnan kehityksestä ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta”, toteaa Kalevi Sorsa -säätiön hallituksen puheenjohtaja Aki Lindén.

Toivanen on kääntänyt myös nuoremman polven kirjailijan Édouard Louisin kirjoja, jotka käsittelevät pitkälti samoja teemoja 2000-luvulla. Louis käsittelee erityisesti köyhyyden latistavaa vaikutusta ja inhimillisen kasvun tukahduttamista. Sekä Ernaux’n että Louisin kirjat kuvaavat myös henkilökohtaisia kokemuksia luokkanoususta. Louisin esikoisteos Ei enää Eddy herätti Ranskassa kiivasta poliittista keskustelua köyhyydestä ja luokkaeroista.

Lotta Toivanen. Kuva: Markku Heikkilä

Lisäksi Toivanen on kääntänyt muun muassa Simone de Beauvoirin, Michel Houellebecqin, Éric Vuillard’n ja Leïla Slimanin teoksia.

Kalevi Sorsa oli suomalaisen sodan jälkeisen politiikan huippujohtajista poikkeuksellinen ranskan kielen osaamisensa ja ranskalaisen kulttuurin laajan tuntemuksensa vuoksi. Hän oli työskennellyt Pariisissa useita vuosia OECD:n virkamiehenä. Hän oli myös itse aktiivinen kirjoittaja ja kirjallisuuden harrastaja”, Lindén perustelee.

Palkinto luovutetaan keskiviikkona 14.2. klo 18–19 järjestettävässä tilaisuudessa Kallion kirjaston Kupolisalissa (Viides Linja 9, Helsinki). Tilaisuudessa haastatellaan Lotta Toivasta sekä keskustellaan kääntämisen ja käännöskirjallisuuden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Palkinnosta päättää vuosittain Kalevi Sorsa -säätiö ja sen jakaa Kansan Sivistysrahasto. Palkinto myönnetään nyt kolmatta kertaa. Se perustettiin 21.12.2020, jolloin tuli kuluneeksi 90 vuotta Suomen pitkäaikaisimman pääministerin Kalevi Sorsan (1930–2004) syntymästä. Palkinto on 2500 euroa ja se myönnetään yhteiskunnallisesti merkittävälle teolle, joka koskee yhteiskuntatutkimusta, kirjallisuutta tai muuta Kalevi Sorsan elämäntyötä sivuavaa teemaa.

Lisätiedot:

Lauri Finér
toiminnanjohtaja
041 5012317
lauri.finer@sorsafoundation.fi