Ruusintorppa: Eveliina Talvitie

Ruusintorppa elokuussa 2022. Eveliina Talvitie

Oli ihmeellisen kuumaa. Ihan kuin kesä olisi päättänyt jäädä niille sijoilleen.

Kun astelin ensimmäistä kertaa Ruusintorpan rantaan, hämmästyin. Vehreys oli niin syvää, että siihen upposi saman tien. Tuntui siltä kuin olisin saapunut viidakkoon. Ymmärsin, että tähän paikkaan olisi vielä ennakoitua helpompi erakoitua kuukaudeksi.

Sorsat tulivat heti tervehtimään,  kesyiksi syötettyjä, hurmaavia. Ennen muuta se yksijalkainen reppana, joka sinnikkäästi kiipesi laiturille ja tuijotti hypnoottisesti. 

Viikossa tulin kiskaistuksi toiseen todellisuuteen. Menneeseen, hiljaisuuteen, hitauteen. Ruusintorpan ranta muistuttaa jonkinlaista japanilaista kylpylää, jossa voi istuskella kivien päällä, saunan kuumentaman ihon suojissa pitkiäkin aikoja. Kuunnella viserrystä, sirpitystä, siritystä ja kurnutusta. Hetken päästä ei enää tiedä missä oikein onkaan. 

Yhtä eksoottisen kokemuksen tarjosivat paikalliset puheliaat ihmiset, joiden murre osoittautui Länsi-Suomessa syntyneelle ja kasvaneelle ulkomaankieliäkin vaikeammaksi. Avoimien ovien päivänä yhteinen kielikin löytyi. Ehkä se oli vastapuristettu omenamehu, joka vapautti kielen kannat. 

Kolmen viikon kuluttua ajalla ei ollut enää merkitystä. Ylimääräinen oli karsiutunut pois ja ajatukset keskittyivät kirjoittamiseen. Se oli tarkoituskin.

Kuvat: Jyri Pitkänen