Elo alkoi kylvää huoneitaan

Elokuu kun läheni, jätin ystävät ja mereni.

Saavuin Ruusintorpan residenssiin, jossa minua odotti sininen mökki, punainen tupa ja laiturilla kaksi tuolia. Toinen oli minulle, toinen ruutuviholleni. Me molemmat saimme viimein levätä.

Irrotin kynästäni, nähdäkseni: sudenkorento piirsi viimeisen ympyränsä.

Elo alkoi kylvää huoneitaan, kun valkoisia lumpeita puhkesi kukkimaan. Ja tuolit lähenivät toisiaan. Olin saapunut kristallinkirkkaan järven rantaan, jossa tuuli ei laittanutkaan vettä tanssimaan. Jätti vain väreitä pintaan.

Alku oli vaikeaa, katsoa nyt itseään peilaavasta pinnasta. Tottunut kun olen: kuohuni laantuvan tarkkailemalla aina vaan korkeimpia aaltoja.

Vaikka elokuu hiljeni ja syksy vei minut pois. Jäi minulle paljon kannettavaa. Matkastani arvokkaan tekivät savonrantalaisten toveruus ja järven luonto. Ja niin järvi peilasi minuuteeni ja meri kuohuva sisälläni tyyntyi.

Lämmin kiitos savonrantalaisille ja Kansan Sivistysrahastolle.

“Kuinka pitkälle olet valmis kuljettamaan lehtiä,
joita tiputat veteni pintaan
Odotatko vain niiden jatkavan matkaa,
tuulet kun ovat pysähtyneet täällä

Miten käy?
Jos multaa sekoittuu pintaani,
sudenkorennon piirtäessä viimeisen ympyränsä
pyyhitkö nimeni ja annat kaiken lahota?

Tulee hiljaisuus
se rikkoo pintani

jäämme elottoman ikkunan taakse
ja lumpeiden kukat taittavat varjomme”

Elna Yrjönkoski