Projektin kuvaus
Värinauttien uudet nettisivut avautuivat toukokuussa 2016. Vuosien ajan nettisivujen kävijämäärät ovat kasvaneet valtavasti. Tällä hetkellä nettisivuilla vierailee yli 30 000 kävijää kuukaudessa. Värinauttien nettisivuilla on maksutonta, monialaista ja mielekästä tulostettavaa materiaalia, joka on koottu 26 eri teeman alle.
Värinauttien nettisivuja ylläpidetään Värinauttien työryhmän Anni Pöyhösen ja Mona Paalasen toimesta. Myös nettisivujen kustannukset hoidetaan Annin ja Monan toimesta.
Materiaalimme on käytössä jatkuvasti ympäri Suomea, sekä ulkomailla, ja haluamme ehdottomasti pitää materiaalimme maksuttomana. Me emme myöskään saa materiaalistamme mitään tuottoja. Kävijämäärien lisääntyessä myös nettisivujen kustannukset nousevat ja siksi halusimme lähteä mukaan Kulttuurilahja-keräykseen. Uskomme, että Värinauttien tuottama leikkisä ja opettavainen materiaali on todellinen kulttuurilahja lapsille, heidän vanhemmilleen ja kasvatusalan ammattilaisille ympäri Suomea.
Työryhmän esittely
Värinautit on kahden luokanopettajan Anni Pöyhösen ja Mona Paalasen perustama työryhmä, joka on tuottanut monipuolisesti materiaalia ja tapahtumia lapsille vuodesta 2010. Viime vuosien aikana Värinautit ovat keskittyneet monialaisen ja osallistavan oppimateriaalin luomiseen. Materiaali soveltuu eri ikäisille lapsille ja sopii käyttöön kotona, koulussa ja kerhoissa. Kaikki Värinauttien nettisivuilla jaettava materiaali on täysin ilmaista (ei vaadi edes kirjautumista!) Värinauttien nettisivuilla vierailee tällä hetkellä yli 30 000 ihmistä kuukaudessa!
Hankeraportti
Kulttuurilahja hankkeen kautta kerätyt varat käytettiin uusien nettisivujen rakentamiseen laadukkaammalle alustalle. Tämä uusi alusta mahdollistaa kasvavan kävijämäärän, ilman että nettisivuja täytyy väliaikaisesti sulkea.
Värinauttien nettisivujen kävijämäärät ovat tuplaantuneet viime syksystä, ja uudet nettisivut ovat mahdollistaneet tämän valtavan kävijämäärän.
Nettisivujen uudelleenrakentamisen yhteydessä voitiin myös miettiä kuluttajaystävällisyyttä ja tehdä muutoksia materiaalin käyttöön otossa.
Uudet nettisivut ovat saaneet paljon kehuja.