Ruusintorppa: Anni Mäentie ja Tatu Henttonen

Anni:

Savonrannalle pääsee Savonlinnasta bussilla kerran päivässä, paitsi kesällä. Minun ja Tatun Ruusintorppa-kuu oli syyskuu, eli bussi kulki mutta aikatauluja oli vaikea kesäaikaan selvitellä. Olimme joka tapauksessa ottamassa omat pyörät matkaan, joten päätimme polkea Kerimäeltä. Matkaa on 35 kilometriä.

Viikko ennen lähtöä tosin selvisi, että matkaa olisi 50 kilometriä, koska Kerimäen asema sijaitsee 15 kilometrin päässä Kerimäeltä.

Asemalta Kerimäelle matka taittui helposti, vaikka yksi tie taisi olla suljettu aidalla ja toista tietä ajoimme liian pitkälle. Kerimäellä käytiin tietysti kahvilla ja lörtsyllä sekä kaupassa ja pyörähdettiin sen maailman suurimman puukirkon pihassa.

Pyörälaukkujen kanssa ajaminen tuntui hassulta. Ketterä fillari oli ruvennut painamaan kuin synti ja ohjailu oli valtamerilaivamaista. Yhdessä ylämäessä pelkäsin, että keikahdan nurin laukkujen painosta. Onneksi mäet olivat meille uusia, eikä raskauseroa siksi huomannut niin kitkerästi kuin tutuissa paikoissa.

Toisella etapilla ehdimme jo vähän kyllästyä. Emme kumpikaan aja yleensä näin pitkiä matkoja, ja kaupunkiajo on ylipäänsä erityyppistä. Toisaalta kumpuileva reitti oli hauska: mäkiä ja mäkiä, eikä silti liian raskas. Sirkat sirittivät, autot ohittivat pääosin nätisti ja minä pelkäsin varmuuden vuoksi karhuja.

Tatu:

On erityistä, että residenssivieraiden käytössä on kaksi mökkiä. Nukuimme sikeästi Ruusintorpan yläkerrassa, jossa oli pimeämpää ja viileämpää kuin kaupunkiasunnossamme koskaan. Päivät vietimme pitkälti Ingantuvan lämmössä. Ingantuvan pöydällä mahtui hyvin syömään ja kokoamaan suurta palapeliä, joka valmistui 24 päivässä. Kahden majapaikan menetelmässä on vain se yllättävä ongelma, että tavarat ovat helposti väärässä rakennuksessa. Kun residenssiaikaa oli kulunut viikko, uutuudenviehätys karisi mutta kodikkuus jäi.

Omanlaisensa kokemus oli Savonrannan kirkonkylä, jonka kaikki kadut ja tiet ehti kulkea kuukaudessa edestakaisin. Melkeinpä jokaista taloa saattoi miettiä erikseen. Ingantuvasta löytynyt Savonrannan historiikki valaisi hyvin, mikä rakennus oli toimittanut mitäkin virkaa. (Pakko sanoa, että noin muuten historiikki antoi epäilyttävän mutkattoman vaikutelman kylän menosta vuosikymmenien varrella.) Syrjäisillä metsäteillä – ja itse asiassa yhden Savonrannan raitinkin varrella – ihmetytti tapa levittää omakotitalon piharakennukset tien molemmin puolin niin, ettei taloa voi ohittaa pihan läpi kulkematta.

Kävimme paikallisissa tapahtumissa: ensimmäisen lauantain markkinoilla ja tansseissa, 160-vuotisjumalanpalveluksessa sekä lohestuskilpailun palkintojenjaossa ja sen jälkeisellä Sakari Kuosmasen keikalla. Kun käytössä ei ollut henkilöautoa, päivämatkan päässä olevat matkakohteet pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Yhtenä aurinkoisena aamupäivänä pyöräilimme Koloveden kansallispuistoon. Panin muistiin taukomajan vieraskirjan arvoituksellisen merkinnän: ”5.7. Jokainen päivä on liikaa – King Bishop” Yhtenä perjantaina matkustimme linja-autolla Savonlinnaan. Linja-auto starttasi aamutuimaan Salen pihasta (ei SEO:n pihasta, kuten Matkahuollon reittiopas vielä väitti) ja palasi alkuiltapäivästä. Tämä vaikutti passelilta Savonlinnan-reissun mitalta.

Luonto oli vahvemmin läsnä kuin Helsingissä, tähtitaivaskin kirkkaampi. Syyskuun puoliväliin asti kesti 20-asteisia päiviä, mutta sen jälkeen oli viileämpää ja sateista. Kohtasimme pihapiirissä monta eläinlajia ja Ruusintorpan vessassakin sammakon. Ruusintorppa-tarinoissa ahkerasti esiintyvät sorsat näyttäytyivät vain kuun alussa. Pihassa kasvoi useampaa ruokasientä. Sienestäminen ja marjastaminen oli muuallakin helppoa, sen kun jatkoi jotain tietä niin kauan, että saalista alkoi ilmaantua. Polkujen vähäisyys metsissä vain hämmästytti. Ikään kuin kenelläkään ei olisi ollut tarvetta poiketa tieltä. Ehkä polut olivat kasvaneet umpeen, niin kuin käytöstä poistetulle pururadalle oli käymässä.

Lähtötunnelma valtasi monta päivää ennen lähtöä. Heitimme roskiin kumisaappaamme, jotka veneily oli osoittanut vuotaviksi – kaupungissa sitä ei ollut huomannut. Pyöräilimme Savonlinnaan Enonkosken kautta. Ylähuuhintie vaikutti kartalla tunnelmalliselta oikotieltä, mutta se oli vaikeakulkuinen.