Ruusintorppa: Liina Putkonen

| Ruusintorpan tarinat

”Noina iltoina, katsellessaan miten punaiseksi värjäytyvä aurinko hitaasti painui pois, tullakseen jo muutaman tunnin kuluttua takaisin taivaan toiselta puolelta iloisenkeltaisena ja lämpimänä, he molemmat haltioituivat maailman kauneudesta, elämän ihanuudesta, ja heidän mielensä täytti hiljainen riemu ja tyytyväisyys.”

Kun istun kirjoituspäivän jälkeen Ruusintorpan laiturilla Savonrannassa ja katson, kuinka päivä lipuu Koskilammen kaitaan länsipäähän vaihtaakseen vuoroa yön kanssa, uskon tietäväni, mistä nämä Tauno Yliruusin yllä olevat sanat ovat kummunneet Niin monet muistot -kirjan novelliin Käsi kädessä. Iltahetki laiturilla tulee elokuun residenssiaikana tavaksi, josta poikkean vain, jos sataa ja – tai itseasiassa vain jos sataa. Se on ainoa syy jättää aurinkohyvästit väliin.

Vielä näin kotonakin, arjen ja syksyn myrskyjen keskellä muistan Ruusintorpan illat, jolloin oli vain autuas rauha seurata päivän hyvästejä. Ne alkoivat aina räjähtävällä voimalla, sillä iltapäivän ikääntyessä aurinko alkoi riehua vastarannan kuusirajan yllä ja lammen heijastuksena niin, että silmiin sattui. Se myös hohkasi lämpöä kuin istuisi laiturin sijaan saunassa ja pakotti järveen.

Virkistävässä vedessä, isojen kivien keskellä kelluessa saattoi hetkeksi unohtaa kaiken muun ja muuttua vain kipinäksi tuhansien säihkyvien kipinöiden joukkoon. Uimaan saattoi pulahtaa suunnittelematta, sillä pyyhettäkään ei tarvittu. Aurinko pyydysti kerkeästi pisarat iholta, kun hetken hengitti syvään sisään ja syvään ulos.

Lopulta, annettuaan päivälle kaiken loistonsa ja lämpönsä aurinko luovutti ja alkoi vieriä kuusenlatvojen sahalaitaa pitkin kohti lammen pohjukkaa, jossa se pääsi sukeltamaan veteen. Ennen sitä ilta ehti maalata lammen pintaan pehmeän keltaisen, kultahileisen ja ulpukan lehtien vihreän mosaiikin. Sen keskeltä Tauno Yliruusin itse rakentama yhden puun saari piirtyi herkäksi siluetiksi oranssinpunaista taivasta vasten ja tunnelma oli kuin taulun hiljaisessa kauneudessa.

Itse asiassa elokuu Ruusintorpassa oli kokonaisuudessaan kuin olisin elänyt taulussa. Olin irti kaikesta tavallisesta, ihmiskuhinasta, velvoitteista, arjen askareista ja ajatuksistakin. Alkuun vähän jännitti, että millaista on elämä kaiken tutun ja turvallisen ulkopuolella, mutta juuri siinä piili koko olemisen taika. Mieli oli oikeasti vapaa kaikesta muusta paitsi kirjoittamisesta.

Olin residenssihakemuksessani sanonut:  ”Uskoisin saavani Kielokosken seuraavia vaiheita eteenpäin mainiosti Ruusintorpan rauhassa.” Se usko osui oikeaan, kiitos rauhan ja kauniin paikan mieltä tyynnyttävän vaikutuksen sain kirjoitettua, ei vain eteenpäin seuraavaa kirjaani, vaan koko kirjan ensimmäisen version.

Koska residenssiaikaa oli kuukausi, en kuitenkaan ollut koko ajan yksin – tai kaksin rakkaan varjoni, Nuppu-koirani kanssa. Oli ihana tarjota kirjoitusrauhaa myös ystäville, kuten he olivat tarjonneet sellaista minulle, kun oli ollut mahdollisuus. Sanotaan, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Voin sanoa, että jaettu residenssi toimii samalla periaatteella. Yhdessä on mahtava kirjoittaa ja sen päälle saunoa ja herkutella kesän antimilla. Onneaan kannattaa jakaa.

Minä jaoin myös kesämieltä, sillä Ruusintorpassa kävivät myös vanhempani ja lomailevia ystäviäni. Aamun kun hakkasi konetta, saattoi hyvällä omatunnolla käydä vaikka retkellä Savonlinnassa tai katsomassa maailman suurinta puukirkkoa. Aina jos on mahdollisuus nähdä maailman suurin tai pienin tai jotain, se mahdollisuus kannattaa käyttää. Itse olin kuitenkin kirkkoa vaikuttuneempi muun muassa näistä asioista:

  • Uunituoreet karjalanpiirakat, jotka saattoi tilata etukäteen vaikka aamuksi kylän kahvilasta, Sarasta.
  • Sienimaastot, joita löytyi mukavasti varsinkin Lekotintien varrelta. Mikä kantarellivuosi! Mikä kantarellivuosi! Toivotaan sellaisia lisää.
  • Vuokalan rantaravintolan ja -kahvilan itsetehdyt munkit kahvin kera lähes autiolla terassilla. Tyhjissä paikoissa on omaa taikaansa, ei toki yrittäjäparalle, mutta mielikuvitustyöntekijälle sitäkin enemmän. Tämäkin kokemus lienee aikaan sidottu kuten sienetkin. Kesäkuukausina ei liene niin autiota.
  • Lekotin hylätty laskettelukeskus – mikä kummitustarinoiden ja dystopioiden herättelijä!
    (Tosin paikka meni pakkomyyntiin syksyllä, joten kokemus voi kadota olemasta.)
  • Varovaiset, mutta ystävälliset ihmiset. Aina nousi käsi tervehdykseen, kunhan ymmärsi ensin nostaa oman kätensä. Ruusintorpan avoimien ovien päivä oli myös ihana mahdollisuus kohdata paikallisia ihmisiä. Oopperalaulaja Kaisa Makkosen upea esitys Ruusintorpan terassilla oli myös elämys!
  • Savonrantalaiset-Facebook ryhmä, josta sai hyviä vinkkejä, kuten tiedon päivistä, jolloin kalastajat tuovat tuoretta saalista myyntiin aamutuimaan kaupan eteen.
  • Sisävesielämä. Minulle järvi on aina ollut pieni, helposti hahmotettava lämpäre mökin vieressä ja meri se, joka vie tai tuo ja on mystinen ja laaja. Oli tajuntaa laajentavaa ymmärtää, että suolatonkin vesi vie kauas ja monenlaisiin paikkoihin.

Lisäksi rakastin kaupan parkkipaikkaa, sillä se sai pulssin laskemaan ja aivot lempeän matalalle taajuudelle. Se parkkipaikka oli ruuhkasuomalaisen unelma: ilmainen, siellä sai pitää autoaan niin pitkään kuin halusi ja koskaan se ei ollut täynnä.

Söin monta kertaa kauppareissujäätelön parkkipaikan vieressä olevalla hirsipenkillä. Istuin ja ihmettelin, että tosiaan, elämä voisi mennä niin, että aina olisi tilaa tulla ja aikaa olla, eikä tarvitsisi jonottaa, odottaa tai hermoilla mistään. Ajatus oli ihana, vaikken edes ole mikään intomielinen autoilija. Savonranta, sinun luovaa rauhaasi tulee vielä monesti ikävä.

Arjen kiire ei mahtunut residenssiin, ei edes isolle tontille, eikä kumpaakaan kahdesta talosta. Se joutui jäämään tielle portin taakse ja lopulta luovutti ja lähti kotiin. Savonrantaan, aika kauas kaikesta jäimme vain me: minä, lampi ja Tauno Yliruusin taika, sillä taikaa täytyi olla, että kävi niin kuin kävi. Olin hurjuuksissani suunnitellut kirjoittavani Kielokoski-sarjan toisen romaanin ensimmäisen version kokonaan Ruusintorpassa. Ja kun kuukausi oli ohi, olin kirjoittanut romaanin ensimmäisen version Ruusintorpassa. Kiitos Tauno!
Ruusintorppa oli vieraanvarainen torppa. Kiitos myös vieraiden puolesta. Minulle sukulaiset ja ystävät toivat mukanaan myös tarpeellisen levon, ettei mennyt aivan mahdottomaksi tietokoneen äärellä. Aamupäivän hakkasin konetta, välillä yksin, välillä kirjoituskoira kainalossa ja iltapäivällä odottivat metsäretket, ystävän grillaama, itsepyydetty hauki, korttipeli, uinti, sauna ja jutustelut takkatulen ääressä.
Vaikka kirjoitusresidenssissä kirjoitetaan ja tein niin 30 päivästä 27, silti Ruusintorpan elämä tuntui lomalta. Kiitos siitä Savonrannan maisemille, viehättävälle, verkkaiselle paikalliselämälle, mökkirannan lintusille, metsäretkille ja metsän antimille sekä ihanille mökkivieraille, kuten vanhemmilleni, jotka taikoivat mitä herkullisimpia aterioita eteeni. Parasta aamussa olivat uunituoreet karjalanpiirakat, jotka sai tilata odottamaan sovittuna aikana lounaskahvila Sarasta ja paras palkinto päivän aherrukselle ja metsäreippailulle olivat rantaravintola Vuokalan tuoreet pullat ja varsinkin huikea herkulliset itsepaistetut munkit.
Savonranta tarjosi sienihullulle unelmien loman, sillä muun muassa kantarelleja poksahteli niin, että niitä saattoi bongata auton ikkunasta aivan kyläraitin varrelta. Savonranta tarjosi myös kohtaamisen, jollaista en ollut osannut edes kuvitella. Juttelin etelästä kylälle mökkikuntaansa vakituisesta asumaan tulleen rouvan kanssa ja juttelun lopuksi rouva neuvoi reitin paikkaan, josta löytyisi varmasti kantarelleja. Suomalaisten tarkoin suojeltuihin sienipiiloihin tottuneelle se oli hyvin häkellyttävä, mutta iloinen kohtaaminen.
Olen ollut Länsi-Suomen kasvattama, sillä kasvoin Oulussa ja reissut tehtiin joko Etelä-Suomeen Sammattiin mökille ja pohjoiseen lumille. Itä-Suomi huikeine järvimaisemineen oli aivan uusi tuttavuus ja mikä tuttavuus se olikaan. Sydämestä jäi pieni pala Savon perukoille. Sitä on pakko käydä etsimässä tulevina kesinä tai ainakin pitää poiketa tarkistamaan, että se voi yhtä hyvin siellä kimmeltävän lammen rannalla kuin voin minäkin elokuussa 2023.