Tätä on Teollisuusliitto
Teollisuusliitto on Suomen suurin ammattiliitto, johon kuuluu noin 200 000 jäsentä. Jäsenet työskentelevät 35 sopimusalalla. Liitto on Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n jäsen.
Teollisuusliiton tavoite on edistää työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointia työelämässä. Liitto neuvottelee esimerkiksi palkoista ja muista työsuhteen ehdoista.
Teollisuusliitto syntyi, kun Metalliliitto, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja Puuliitto yhdistyivät 1.1.2018. Teollisuusliitto on Suomen vanhin ammattiliitto, sillä sen alkujuuri on vuonna 1894 perustettu Suomen Kirjaltajaliitto.
Teollisuusliiton rahasto
Teollisuusliiton rahasto tukee työmarkkinoita, työyhteisöjä ja ay-toimintaa koskevaa tutkimusta- ja opinnäytetöitä sekä liiton jäsenten omatoimista työmarkkinoihin, järjestötoimintaan ja työhyvinvointiin liittyvää opiskelua ja jäsenten, jäsenyhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen sivistys-, kulttuuri-, tutkimus-, opinto- ja harrastustoimintaa.