Lyyli ja Lauri Aallon rahasto

Lyyli ja Lauri Aalto vaikuttivat avioparina 1940-luvulta alkaen vahvasti Turengin taajaman, Janakkalan kunnan ja koko Kanta-Hämeen maakunnan kehitykseen yli 30 vuoden ajan. Lauri kuoli jäätyään juuri eläkkeelle jo 1971, mutta Lyyli jatkoi kansanedustajana vuoteen 1978 ja toimi vahvana vaikuttajana monissa järjestöissä senkin jälkeen. Lauri eteni urallaan sekatyömiehestä Janakkalan kunnanjohtajaksi ja Lyyli piikatytön aviottomasta tyttärestä valtiopäivänaiseksi. Molemmille myönnettiin kunnallisneuvoksen titteli.

Lyyli ja Lauri Aallon rahaston perustivat heidän lapsensa vuonna 2018 kunnioittamaan vanhempiensa elämäntyötä. Rahaston tarkoitus on edistää ja tukea naisten koulutusta ja sivistystä, naisia ja perheitä koskevaa tutkimusta sekä tukea invalidien kouluttautumista ja työllistymistä. Rahasto jakaa apurahoja hakemuksesta ensisijaisesti Kanta-Hämeen alueella. Se voi myös jakaa tunnustuksia yhteiskunnallisissa tai järjestötehtävissä ansioituneille henkilöille.

Perhepiirissä 1956, Laurin 50 vuotispäivänä

Lyyli Aalto

Lyyli Aalto oli kirjanpitäjä, kunnallispoliitikko
ja kansanedustaja. Hän toimi aktiivisesti pitkään
kunnallispolitiikassa ja oli ensimmäinen nainen
Janakkalan kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Eduskunnassa hän ajoi erityisesti naisten ja
perheiden asemaa parantavia lakeja. Lisäksi hän
piti tärkeänä kehitysvammaisten ja sairaiden
lasten hoidon kehittämistä ja vanhustenhoidon
järjestämistä kunnallisella tasolla.

Lauri Aalto

Lauri Aalto oli Janakkalan kunnanjohtaja.
Hän oli yli puolue- ja kuntarajojen laajasti
arvostettu, työlleen omistautunut kuntatalouden
osaaja, taitava neuvottelija ja sovitteleva,
huumorintajuinen persoona ja perheenisä.
Hän invalidisoitui jo nuorella iällä tapaturmaisesti.
Tästä huolimatta hän eli työntäyteisen, onnellisen
ja menestyksekkään elämän.